Keikkaraportti: Ellinoora, 18.3.2017, The Circus, Helsinki

Helmikuun alussa huomasin Ellinooralla olevan keikka 18.3. The Circuksessa. Liputkin olivat edullisia, muistaakseni vain 12 tai 14 euroa, joten päätin hankkia liput keikalle osittain mielenkiinnon takia. Toisena suurena syynä oli se, että Ellinooran hitit Carrie ja Leijonakuningas ovat mielestäni loistavia kappaleita. Hänen musiikissaan on myöskin hienoa tietty orgaanisuus. Musiikissa kuuluu oikeita soittimia eikä tyyli ole niin elektroninen kuin todella monella artistilla nykyään. Eihän elektronisuus sinällään ole huono asia, mutta sen ollessa yleistä nykyään on vaihtelu virkistävää.

Keikkapaikkana oli siis The Circus, jossa olin käynyt kerran aiemmin. Saavuimme tyttöystäväni kanssa keikkapaikalle vähän ovien avaamisen jälkeen. Ovet oli siis avattu kello 20. Siinä vaiheessa paikalla ei ymmärrettävästi ollut vielä paljoa ihmisiä, mutta eturivi oli luonnollisesti jo varattu. Jäimme nojaamaan miksauspöydän edessä olleeseen aitaan ja aloimme odottaa keikan alkua.

Lämmittelijänä ollut Kauriinmetsästäjät aloitti kello 21. Heidän musiikkinsa oli elektropoppia. Kauriinmetsästäjät koostuu laulaja Heikki Petrellistä ja rumpali Tuomas Kaitasesta, mikäli YLE X:n sivuilla ollut juttu pitää paikkaansa. He esiintyivät duona ja suurin osa musiikista tuli tietokoneelta. Sinänsä se oli ymmärrettävää musiikin luonteen ja kokoonpanon pienuuden takia, mutta mielestäni live-esityksenä on silti hieman tylsä kuunnella suurimmaksi osaksi tietokoneelta tulevaa studiossa äänitettyä musiikkia.

Kauriinmetsästäjät

Kauriinmetsästäjien kappaleet itsessään olivat hyviä pop-kappaleita. Heiltä on tähän mennessä julkaistu neljä singleä ja mielestäni ne kaikki kuultiin heidän keikallaan. Sen lisäksi noin 40 minuuttia kestäneen keikan aikana kuultiin luonnollisesti vielä julkaisemattomia kappaleitakin. Tempot vaihtelivat rauhallisesta erittäin tanssittavaan ja settilista oli rakennettu hienosti. 

Sen jälkeen, kun Kauriinmetsästäjät oli lopettanut, oli vuorossa jonkin aikaa roudausta. Kauriinmetsästäjien soittokamat kannettiin pois ja Ellinooran bändin jäsenet tekivät vielä pakollisia virityksiä ynnä muuta sellaista. Ellinooran keikan oli ilmoitettu alkavan kello 22. Siihen aikaan yleisö olikin odottavainen ja salin katossa, yleisön yläpuolella olleet himmeät valot olivat pois päältä. Vähän ilmoitetun alkamisajan jälkeen valot kuitenkin laitettiin takaisin päälle. Onneksi ne eivät olleet päällä pitkään, vaan noin varttia yli ne sammutettiin uudestaan ja Ellinooran yhtyeineen käveli suosionosoitusten saattelemana lavalle.

Keikan ensimmäisenä kappaleena kuultiin Kahleet, joka sopi hyvin keikan aloituskappaleeksi. Sovitus oli sähköisempi kuin levyversio. Alusta lähtien Ellinoora oli selkeästi innoissaan päästessään esiintymään. Jälleen kiinnitin tapani mukaan huomiota myös kitaristi Samuli Sirviön käyttämiin kitaroihin. Ensimmäisen kappaleen aikana hän käytti erittäin tyylikästä Rickenbackeria. Seuraavaa kappaletta varten kitara vaihtui akustiseen ja oli vuorossa Carrie, joka on yksi Ellinooran hiteistä. Sen myös huomasi mukana laulavasta yleisöstä, että kappale oli suosittu.

Carrien jälkeen oli vuorossa upea rakkauslaulu Pidän sinusta juuri sellaisena kuin olet. Ennen kappaletta Ellinoora kertoi kirjoittaneensa sen ollessaan rakastunut. Kappaleen kertosäkeistön toistaessa kappaleen nimeä oli se myöskin helppo laulaa mukana ja Ellinoora antoikin yleisön monesti laulaa niin tässä kuin monessa muussakin kappaleessa. Sitten oli vuoroissa Tytöille, joka on kaunis balladi ystävyydestä. Jälleen Ellinoora antoi yleisön laulaa kertosäkeistössä osoittaen omalla mikrofonillaan yleisöä kohti ja olemalla itse laulamatta pieniä pätkiä.

Sitten oli vuorossa ensimmäinen illan kahdesta cover-kappaleesta. Ennen kappaletta Ellinoora kysyi onko kukaan katsonut SuomiLOVEa. Kappale oli siis alkujaan Topi Sahan kirjoittama ja esittämä Paskainen sydän, josta pidän itse todella paljon. Ellinooran version sovitus lisäsi kappaleeseen uusia sävyjä, koska se kasvoi kappaleen aikana isommaksi ja mahtipontisemmaksi. Paskaisen sydämen jälkeen Ellinoora esitti livenä ensimmäisen rap-kappale featinsa. Kyseessä oli JVG:n Sitä saat mitä tilaat, jonka Ellinoora lauloi kokonaisuudessaan. Tämä oli hieno asia, koska usein vastaavissa tilanteissa rap-osuudet tulevat taustanauhoilta, mutta nyt eivät tulleet ja se oli mukavaa ja yllättävää vaihtelua.

Tämän jälkeen oli vuorossa paluu Ellinooran omaan materiaalin kappaleen Minä elän myötä. Olin kuunnellut Ellinooran levyn Spotifysta aiemmin keikkapäivänä, joten suurin osa keikan kappaleista oli tuttuja. Niin myöskin Minä elän, joka kuulosti livenä hyvältä. Sitä seurasi kappale Rakkauden kesä, jonka kertosäkeistön sanoitus on nerokas. Se on kuitenkin ehkä hieman monimutkainen mukana laulettavaksi, mutta siitä huolimatta yhteislaulua kuultiin tässäkin kappaleessa.

Varsinaisen setin toiseksi viimeisenä kappaleena kuultiin Ellinooran albumin Villi lapsi päättävä Yölaulu. Kappalevalinta oli hieman yllättävä, mutta toisaalta se sopi hyvin keikan loppupuolelle. On myös hienoa kuulla kappaleita, jotka eivät ole niin suuria hittejä kuin Carrie ja Leijonakuningas. Nämä niin sanotut albumiraidat ovatkin yksi albumiformaatin hienoimmista puolista. Setin päätti Elefantin paino, joka oli hieno ja jylhä tapa päättää keikkasetti ennen encoretaukoa. Elefantin painon kaltaiset kappaleet ovat parhaimmillaan nimenomaan livenä, koska silloin mahtipontisuus tulee kunnolla esille. Tosin on levyversiokin tästä kappaleesta loistava.

Huomatkaa tyylikäs Union Jack -kitara

Encoretauko oli tällä keikalla mielestäni sopivan lyhyt. Joillain keikoilla encoretauko on venytetty turhankin pitkäksi, mutta Ellinooran keikalla se oli sopiva. Encore koostui kahdesta kappaleeta ja niistä ensimmäisen esittämiseen Ellinoora oli saanut erikoisluvan. Kyseessä oli Minä suojelen sinua kaikelta, jonka Ellinoora versioi Anssi Kela ja Isot biisit -ohjelmassa. Keikan ollessa ennen kyseisen jakson esittämistä oli Ellinoora tarvinnut luvan ohjelman tuotannolta kappaleen esittämiseen. Minä suojelen sinua kaikelta on yksi Ultra Bran suurimmista hiteistä ja siten erittäin tunnettu. Sen myöskin huomasi kappaleen aikaan saamista yhteislauluista, jotka olviat yhdet suurimmista koko keikalla. Lisäksi tämänkin kappaleen sovitus oli upea kasvaen loppua kohden. Huomionarvoista oli myöskin Samuli Sirviön soittama hieno Stratocaster tämän kappaleen aikana.

Keikan viimeisenä kappaleena kuultiin Ellinooran suurin hitti Leijonakuningas. Minä suojelen sinua kaikelta kappaleen aikana luulin yhteislaulun olleen kovaäänistä, mutta Leijonakuninkaan aikana ne kasvoivat eksponentiaalisesti. Alusta loppuen kappale oli yhteislaulun juhlaa ja tästä johtuen hitit ovat hienoja keikoilla. Lisäksi Ellinoora oli selkeästi vaikuttunut yleisön mukana laulamisesta. Leijonakuningas oli loistava päätös keikalle, joka oli kokonaisuudessaan loistava. Erityisesti vaikutuksen teki sovitukset, joissa hienot kitarakuviot kuuluivat paremmin kuin levyllä.

Settilista:

Kahleet

Carrie

Pidän sinusta juuri sellaisena olet

Tytöille

Paskainen sydän

Sitä saat mitä tilaat

Minä elän

Rakkauden kesä

Yölaulu

Elefantin paino

Minä suojelen sinua kaikelta

Leijonakuningas

Keikkaraportti: Yö, 4.3.2017, Pressa, Helsinki

Yö on yhtye, johon minulla on aina ollut vähän kaksijakoinen suhtautuminen. Välillä saatan luukuttaa yhtyeen suurimpia hittejä täysillä, mutta joskus inhoan yhtyeen humppaiskelmäksi kutsumaani tyyliä. Aiemmin olen ollut vankasti sitä mieltä, että yhtyeen 80- ja 90-luvun tuotanto on loistavaa, mutta 2000-luvun levytyksistä en juuri välitä. Kuitenkin on myönnettävä, että olen niitäkin todella usein kuunnellut. Lisäksi hyvin harva yhtye on saavuttanut Suomessa sellaisen aseman kuin Yö tai tehnyt yhtä pitkää ja monipuolista uraa. Huomionarvoista on myöskin 2000-luvun tuotannon sofistikoituneisuus. Orkestraatiot ovat oikeastaan upeaa kuunneltavaa ja tuotanto on huippuluokkaa. Huomattavaa on myös, että Yön kosketinsoittaja Mikko Kangasjärvi on yksi Suomen parhaimmista kosketinsoittajista kevyen musiikin saralla. Kokonaisuudessaan Yö siis on kuin onkin hyvää musiikkia tekevä yhtye.

Viime syksynä kuitenkin hieman järkytyin lukiessani Olli Lindholmin erottaneen Jukka Lewisin ja Daffy Terävän Yöstä. Olin kuvitellut Yön kokoonpanon olevan vakiintunut ja bändin tulevan hyvin toimeen keskenään. Tietenkään tuollaisia asioita ei voi tietää bändin ulkopuolinen henkilö. Aluksi olin luonnollisesti myös hieman äreä, koska pidin Jukka Lewisia ja Daffy Terävää erittäin merkittävinä henkilöinä Yön historiassa ja 2000-luvun suosioon nousussa. Kumpikin hoiti tonttinsa hyvin ja etenkin Jukka Lewisin laulamat kappaleet ovat olleet todellisia helmiä. Kannattaa kuunnella esimerkiksi Deadline tai Oikee enkeli. Erityisesti ensimmäisenä mainittu on Yön parhaimmistoa 2000-luvun tuotannosta.

Saatuani selville Yön olevan keikalla Helsingin Pressassa maaliskuussa, päätin mennä paikalle, koska Yön uusi kokoonpano kiinnosti. Siitä oli myös kulunut jo useampi vuosi, kun olin nähnyt Yön viimeksi livenä. Ostin lipun vasta keikkapäivänä ja hetken aikaa harkitsin menemättä jättämistä. Huomasin nimittäin, että keikan aloitusaikaa oli siirretty puolella tunnilla eteenpäin ja uusi aika oli 23.30. En erityisemmin välitä noin myöhään alkavista keikoista, mutta päätin kuitenkin siitä huolimatta ostaa lipun ja mennä paikan päälle.

Keikkapaikan löytämisessä oli hieman vaikeuksia. Tiesin kyllä Pressan sijaitsevan hotelli Presidentin yhteydessä, mutta oletin sinne olevan sisäänkäynti hotellin ulkopuolelta. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan sisäänkäynti oli hotellin aulassa. Oikean oven löytääkseni jouduinkin kysymään hotellin vastaanotosta neuvoa. Pressaan päästyäni totesin paikan olevan hieman samankaltainen laivoilla olevien yökerhojen kanssa. Baari oli keskeisellä paikalla ja paikan akustiikka ei näyttänyt kovin kummoiselta. 

Aluksi kävin luonnollisesti katsomassa lavalla olevia soittokamoja ja erityisesti kitarakamoja. Kitaristin vaihtuminen oli luonnollisesti muuttanut niitäkin aika paljon. Daffy käytti käsittääkseni mallintavia ja profiloivia vahvistimia, mutta uudella kitaristilla Jussi Turpeisella näytit olevan käytössä Mad Professorin vahvistin ja tyylikäs pedaalilauta. Lavaa ihmeteltyäni ostin Fantan ja löysin hyvän paikan baarin toiselta puolelta, jossa ihmisiä oli aika vähän, mutta näköyhteys lavalle oli loistava. Keikan aikana kuitenkin osoittautui keikkapaikan akustiikan huonous valitsemaani paikkaan nähden.

Yössä on yksi erittäin hieno piirre keikkojen aloittamisen suhteen. He aloittavat ne lähestulkoon ajallaan. Tälläkin kertaa ilmoitetusta aloitusajasta myöhästyttiin vain muutaman minuutin verran. Ensimmäisenä kappaleena kuultiin Likaiset legendat I ja heti sen alussa huomasin joko miksauksessa tai sitten akustiikassa olevan vikaa. Kitara ei kuulunut kovinkaan hyvin, mikä oli todella sääli, koska Likaisissa legendoissa on upea kitarariffi. 

Tätä harmillista yksityiskohtaa lukuunottamatta bändi kuulosti hyvältä. Uudet soittajat kitaristi Jussi Turpeinen ja basisti Timo Mynttinen hoitivat tonttinsa hyvin. Heidän ja Olli Lindholmin lisäksi Yöhön kuuluvat kosketinsoittajat Mikko Kangasjärvi ja Jari Latomaa sekä rumpali Ari Toikka. Yhteissoitto oli tiukkaa ja eikä kenenkään soittotaidossa ollut valittamista. Miksipä olisikaan ollut, koska kaikki ovat ammattilaisia ja toimivat sen mukaisesti. Taustalaulut ehkä kuitenkin hieman kärsivät Jukka Lewisin puuttumisesta.

Toisen kappaleena kuultiin Yön 90-luvun tuotantoa kappaleen Yötä vastaanottamaan myötä. Se oli hienoa kuultavaa ja aiemmin en ole tainnut sitä livenä kuullakaan. Sen jälkeen Olli alkoi kyselemään yleisöltä kappaletoiveita. Yön settilistapolitiikka tai oikeastaan sen puuttuminen oli siis säilynyt samankaltaisena kokoonpanon muutoksista huolimatta. Pari ensimmäistä kappaletta oli sovittu etukäteen ja sen jälkeen Olli päätti kappaleita, joten settilistat ovat joka keikalla erilaisia. 

Yö vuosimallia 2017

Kolmantena kappaleena kuultiin yleisöstä toivottu Pettävällä jäällä. Aiemmin en ollut pitänyt juurikaan kyseisestä kappaleesta, mutta keikalla se ainakin kuulosti hyvältä. Sen jälkeen Yö soitti kappaleen, joka on yksi suosikeistani Yön tuotannosta. Kyseessä oli Kuorotyttö. Upea kappale, jossa sävellys ja sanoitus toimivat hyvin yhteen. Liveversion soundeissa oli yksi huomattava muutos levyversioon verrattuna. Sama muutos oli tosin jo Kolmen illan varietee dvd:llä reilut kymmenen vuotta sitten. Nimittäin kappaleen kosketinsoitinsoundi ei ollut syntikkaurku vaan jouset. Omasta mielestäni tämä muutos toimi hyvin, vaikka se ensimmäiseltä kuulemalta aikoinaan ihmetyttikin.

Kuorotytön jälkeen oli vuorossa Yön viime vuonna julkaistulta levyltä kappale Minne tuulet vie, joka viime vuonna soi paljon radiossa. Livenä soundit olivat hieman erilaiset levyversioon verrattuna, mutta joka tapauksessa se kuulosti hyvältä. Sitä seurasi jokseenkin yllättävä kappalevalinta, joka oli Joutsenlaulu. Sehän on yksi Yön suurimmista hiteistä, mutta sen lauloi levylle Jussi Hakulinen eikä Olli siitä syystä ole sitä paljoa laulanut. Tällä keikailla hän sen kuitenkin lauloi ja kappaleessa kuultiin myös hieno kitarasoolo Jussi Turpeiselta.

Sen jälkeen oli jälleen vuorossa uuden levyn materiaalia, mutta tällä kertaa en itse ollut tainnut kuulla kyseessä olevaa kappaletta. Kappaleen nimi oli Yksi sydän särjettäväksi. Sitä seurasi keikan ainoa duurissa menevä kappale, nimittäin Vie mut minne vaan. Sen kertosäkeistö ja kitarariffi ovat mukaansatempaavia ja jo ennen kuin tiesin kappaleen olevan Yön esittämä, pidin siitä paljon. Seuraavana oli vuorossa yksi suosikeistani Niin paljon me teihin luotettiin. Introssa huomasi selkeästi kitaristin vaihdoksen seurauksena lievähkön soundin vaihdoksenkin. Tässä kappaleessa se kyllä ehdottomasti palveli kokonaisuutta, koska intron kitarakuvio oli hieno.

Niin paljon me teihin luotettiin jälkeen tuli Hän tanssi kanssa enkeleiden. Alunperin se oli Jussi Hakulisen soolokappale, jonka Yö levytti Legenda -kokoelmalleen. Sitä seurasi Tia Maria, jossa on yksi Suomen rockhistorian hienoimmista kitarasooloista, jonka Jussi Turpeinen soitti upeasti. Perussetin viimeisenä kappaleena soitettiin Ihmisen poika. Sitä oli toivottu jo aiemmin, mutta Olli kommentoi sen tulevan viimeisenä kappaleena.

Encoren aloitti kappale, jota en tunnistanut ja jonka oletin olevan jälleen Yön uusimmalta levyltä. Tätä kirjoittaessani kuitenkin tarkisitin sen ja kappaleen nimeksi paljastui Haaksirikko ja se oli Pelko ja rakkaus albumin viimeinen kappale. Sen jälkeen seurausi Kiitos ja kunnia, joka on hienoa iskelmärockia loistavalla kitarariffillä. Keikan päätti odotetusti Rakkaus on lumivalkoinen, joka on ollut kaikilla näkemilläni Yön keikoilla päätöskappaleena.

Kokonaisuutena keikka oli hyvä, mutta soundillisesti se oli heikon puoleinen. Tämä johtui joko miksauksesta tai keikkapaikan akustiikasta, joista veikkaan jälkimmäistä. Ajattelin asian tosin korjautuvan vaihtaessani encoressa paikkaa. Vähän se auttoikin, mutta miksauksessa kitara oli edelleen turhan alhaalla miksauksessa. Siitä huolimatta keikka oli kuitenkin hyvä ja todisti jälleen miksi Yö on yksi Suomen menestyneimmistä yhtyeistä.

Settilista:

Likaiset legendat I

Yötä vastaanottamaan

Pettävällä jäällä

Kuorotyttö

Minne tuulet vie

Joutsenlaulu

Yksi sydän särjettäväksi

Vie mut minne vaan

Niin paljon me teihin luotettiin

Hän tanssi kanssa enkeleiden

Tia-Maria

Ihmisen poika

Haaksirikko

Kiitos ja kunnia

Rakkaus on lumivalkoinen

Keikkaraportti: Olavi Uusivirta, 8.2.2017, Sellosali, Espoo

Huomattuani Olavi Uusivirralla olevan keikka Espoon Sellosalissa, se alkoi kiinnostaa minua erityisesti keikkapaikan takia. Sellosali on konserttisali, mikä tarkoittaa siellä olevien keikkojen olevan usein hieman erilaisia normaaleihin klubikeikkoihin verrattuna. Jonkin aikaa harkittuani päätin ostaa lipun ja sainkin paikan 5. rivin reunasta. Olin siihen tyytyväinen, koska paikka oli lähellä lavaa ja rivin reunassa. Pidän konserttisaleissa, elokuvateattereissa ja lentokoneissa nimenomaan käytäväpaikoista, koska niissä on jonkin verran enemmän omaa tilaa. Erityisesti lentomatkoilla on tämä suuri bonus.

Saavuin keikapaikalle puolisen tuntia ennen keikan alkua. Jätettyäni takkini narikkaan odottelin jonkin aikaa salin ovien aukeamista ja ne avattiin noin kymmentä minuuttia ennen keikan alkua. Etuosan paikoille mentiin aivan salin etuosassa olevan oven kautta ja paikalleni kävellessä pääsin kävelemään lavan edestä. Otin siinä samalla siis lavasta muutaman kuvan, koska soittimet ovat hienoja valokuvauskohteita. Paikalleni päästyäni huomasin näköalan olevan vielä parempi kuin olin olettanut. Käytyäni muutaman kerran isoilla stadion- ja jäähallikeikoilla jaksan toistumiseen yllättyä pienempien keikkojen hyvästä näkyvyydestä.

Keikka alkoi lähestulkoon täsmälleen kello 19 ja se yllätti itseni. Samalla olin kuitenkin tyytyväinen, koska keikan alkamisen odottelu alkaa nopeasti kyllästyttää. Ensimmäisenä lavalle asteli kitaristi Timo Kämäräinen ja hän meni istumaan lavalla olevan flyygelin ääreen. Samalla hän todisti olevansa myös loistava pianisti soittamalla hyvin jazzahtavaa pitkitettyä introa, joka jonkin ajan kuluttua paljastui Toton African introksi. Intron aikana myös rumpali Olli Krogerus ja basisti Jaakko Kämäräinen astelivat lavalle Olavin seuratessa perässä. Kappaleen puolivälissä Timo Kämäräinen vaihtoi flyygelin sähkökitaraan ja soitti kappaleeseen upean soolon.

Toton Africa menossa

Toisena kappaleena kuultiin Tahdonko kuitenkin sut takaisin?, jonka aikana Olavi laulamisen lisäksi soitti akustista kitaraa. Sen jälkeen oli vuorossa Olavin vuosi sitten julkaistun levyn ehkä suurin hitti Kultaa hiuksissa. Kuten syksyllä näkemmälläni klubikeikallakin, Timo Kämäräinen soitti jälleen kappaleen intron sähkökitaralla eikä koskettimilla kuten levyversiossa. Juuri tällaiset pienet muutokset sovituksissa voivat olla nimenomaan live-esitysten kohokohtia.

Seuraavana kuultiin Ne toiset, joka Olavin sanojen mukaan oli harvemmin keikoilla soitettua materiaalia, mutta viime vuonna oli ollut Pori Jazz -keikan avauskappaleena. Keikka jatkui välispiikillä, jossa keskusteltiin basisti Jaakko Kämäräisen synnyinkaupungista. Aluksi Olavi väitti hänen syntyneen Espoossa, mutta paljastuikin hänen syntyneen Ylöjärvellä. Lapsuutensa Jaakko oli kuitenkin viettänyt Espoossa ja tästä saatiinkin hyvä aasinsilta kappaleeseen On niin ihanaa olla Espoossa. Seuraava kappale oli siis On niin helppoo olla onnellinen. Livenä kyseinen kappale oli hieno. Levyversio tosin on hieman kulunut, koska se on jonkinasteisesti puhkisoitettu radioiden toimesta.

On niin ihanaa olla Espossa jälkeen seurasi Ukonlintu ja virvanliekki , jonka jälkeen kuultiin Elvis istuu oikealla. Kappaleet olivat ennestään jääneet minulle jotenkin etäisiksi, mutta konserttisalissa ne kuulostivat hienolta. Sama päti kahteen ensimmäisen setin viimeiseen kappaleeseen eli Huomenna hän tulee ja Sinä elät yksin. Sinä elät yksin nimeä en edes muistanut, vaan kirjoitin muistiin pätkiä sanoituksesta. Tätä kirjoittaessa tarkistin internetin avulla mikä kappale oli kyseessä.

Lava väliajalla

Näiden kappaleiden jälkeen seurasi siis väliaika, joka kesti noin 20 minuuttia. Väliajan jälkeen Olavi palasi lavalle ja istahti flyygelin ääreen. Hän esitti kappaleen Minä tahdon ponin, joka löytyy Ollaanko tämä kesä näin? -singlen b-puolella. Sen jälkeen hän kertoi seuraavan kappaleen kertovan nuoruudesta. Samalla hän mainitsi myös kuinka häntä usein syytetään siitä, että hänen sanoituksensa kertovat usein nuoruudesta. Kuitenkin hän totesi, että mikä olisikaan parempi laulujen aihe kuin nuoruus, jolloin asiat tapahtuvat ensimmäistä kertaa. Seuraava kappale oli tietenkin Nuori ja kaunis, jonka Olavi aloitti yksin flyygelillä ja bändin muut jäsenet liittyivät mukaan kappaleeseen myöhemmin.

Olavi flyygelin ääressä

Tämän jälkeen kuultiin Ollaanko tämä kesä näin?, jota ennen Olavi kertoili Pimeys-yhtyeen olevan yksi hänen suosikeistaan ja Pimeyden laulajan Joel Mäkisen näytelleen Ollaanko tämä kesä näin? -kappaleen musiikkivideolla. Ennen seuraavaa kappaletta Olavi kertoi sen idean syntyneen hänen kävellessään jäätyneellä Töölön lahdella. Kappale oli Kolumbus, joka oli siis Olavi uusimmmalta levyltä.

Kolumbuksen jälkeen seurasi Reeperbahn. Kappaleen dynaamiset vaihtelut toimivat hienosti niin levyllä kuin viime syksynä näkemälläni Korjaamossa soitetulla keikallakin, mutta konserttisalin hyvässä akustiikassa ne pääsivät toden teolla oikeuksiinsa. Hienoa oli myös kappaleen lähes saumaton vaihtuminen Siniseen kukkaan. Vaihdoksen aikana koko lava kylpi sinisessä valossa jonkin aikaa.

Sinisen kukan jälkeen Olavi yhtyeineen laittoi rokkaavan vaihteen silmään ja antoi yleisölle luvan nousta ylös ja tanssia lavan edessä. Vuorossa oli Tanssi vaikka et osaa ja se todellakin sai yleisön vauhtiin ja monet nousivatkin ylös mennäkseen lavan eteen tanssimaan. Kappaleen aikana kiinnitin huomiota myöskin siihen, kuinka rumpali Olli Krogerus löi rumpukapuloilla padeista syntetisaattorisampleja soimaan kappaleen taustalle. Tämä oli mielestäni hieno tapa välttää taustanauhojen käyttöä, kun bändin sointiin tarvitaan lisämaustetta.

Tanssittava meno jatkui Tiet etäisyyksiin myötä. Kappaleen liveversiossa olen erityisesti ihaillut Timo Kämäräisen U2:n The Edgeltä vaikutteita saavaa kitarointia. Toisen setin päätti Kauneus sekoittaa mun pään. Tämä oli hieno päätös toiselle setille ja yleisölle jäi vauhdikas fiilis encoretauon ajaksi. Luonnollisestikaan keikka ei vielä päättynyt tähän, vaan jonkin ajan kuluttua Olavi yhtyeineen palasi lavalle soittamaan encoren.

Encoren avasi Me ei kuolla koskaan, jonka aikana Timo Kämäräinen soitti jälleen flyygeliä. Varsinki tämän kappaleen kertosäkeistöissä bändin harmonialaulamisen kyvyt täydensivät upeasti kokonaisuutta. Encoren ja siten myös keikan päätti Olavin ja Timon kirjoittama kappale Rakastajat. Tämä kappaleen levyversiosta en ollut pitänyt, mutta liveversio oli edelleen loistava.  Rakastajat sopi hyvin konserttisalikeikan päätteeksi.

Rakastajat menossa

Kokonaisuuten keikka Sellosalissa oli sopivan erilainen viime syksynä näkemääni Korjaamoon keikkaan verrattuna. Lisäksi keikkapaikka Sellosali oli itselleni entuudestaan tuntematon keikkapaikka, mutta kokemuksena se oli positiivinen. Näkymä ainakin omalta paikaltani oli hyvä ja salissa oli lämmin tunnelma. Lisäksi ainakin Olavin keikalla akustiikka toimi hyvin.

Settilista:

Toton Africa

Tahdonko kuitenkin sut takaisin

Kultaa Hiuksissa

Ne Toiset

On niin ihanaa olla Espoossa tai siis onnellinen

Ukonlintu ja virvanliekki

Elvis istuu oikealla

Huomenna hän tulee

Sinä elät yksin

Minä tahdon ponin

Nuori ja kaunis

Ollaanko tämä kesä näin

Kolumbus

Reperbahn

Sininen kukka

Tanssit vaikka et osaa

Tiet etäisyyksiin

Kauneus sekoittaa mun pään

Me ei kuolla koskaan

Rakastajat